Tervetuloa blogiini viihtymään

torstai 16. elokuuta 2012

Suklaakakku 2

Tein myös heinäkuun viimisenä suklaakakun omille nimppäreille. Tällä kertaa tein kuitenkin täytteen hiukan eri lailla ja pohja oli gluteiniton.

Pohja;

2              kananmunaa
3/4   dl     sokeria
1/2   dl     gluteinittomia jauhoja
1/2   dl     perunajauhoja
1½   rkl    kaakaojauhetta
1/2    tl     leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki loput aineet sekaisin. Kun vaahto on tarpeeksi paksua lisää jauhoseos taikinaan siivilän läpi. Älä vatkaa enää vaan sekoita varovaisesti jauhot taikinaan. Laita irtopohja vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat hyvin. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Vuoan koko oli minulla noin 25 cm. Kun kakkupohja on kypsä anna sen hetken jäähtyä vuoassa ja irroita se sitten. Kun pohja on jäähtynyt laita kakkupohja takaisin irtopohjavuokaan. Muista laittaa leivinpaperi tai kakkupaperi pohjalle.


Täyte;

4      dl     kermaa
250   g     rahkaa
1    rasia  maustamatonta tuorejuustoa
1  levy     tummaa suklaata
1      dl     sokeria
                vaniljasokeria
7              liivatelehteä
1      dl     vettä tai maitoa

Laita liivatelehdet veteen likoomaan. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen rahka ja tuorejuusto. Sekoita hyvin. sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. lisää suklaa ja sokerit täytteeseen ja sekoita kaikki sekaisin. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää liivatelehdet veteen hyvin sekoittaen niin että ne varmasti likoaa. Lisää myös liivatteet täytteeseen kokoa aika sekoittaen. Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle. Suojaa vuoka hyvin ja laita jääkaappiin hyytymään. Kun kakku on hyytynyt koristele se.

Koristeluun;

vadelmia
pensasmustikoita
valkosuklaata




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti