Tervetuloa blogiini viihtymään

tiistai 7. elokuuta 2012

Mansikkahyydykekakku

Tämä kakku meni miehen työpaikalle kun hän palasi loman jälkeen töihin.
Tällä kertaa tein hyydykekakun tavallisen kakkupohjan tosin matalan pohjan päälle. Kaikki ei aina tykkää keksipohjasta ja siksi kokeilenkin mielelläni erilaisia vaihtoehtoja. Ihan herkullista kakusta tuli näinkin.


Kahden munan kakkupohja:

2            kananmunaa
3/4 dl     sokeria
1/2 dl    vehnäjauhoja
1/2 dl    perunajauhoja
1/2 tl     leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki loput aineet sekaisin. Kun vaahto on tarpeeksi paksua lisää jauhoseos taikinaan. Älä vatkaa enää vaan sekoita varovaisesti jauhot taikinaan. Laita irtopohja vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat hyvin. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Vuoan koko oli minulla noin 25 cm. Kun kakkupohja on kypsä anna sen hetken jäähtyä vuoassa ja irroita se sitten. Kun pohja on jäähtynyt laita kakkupohja takaisin irtopohjavuokaan. Muista laittaa leivinpaperi tai kakkupaperi pohjalle.

Täyte:

4        dl   kermaa
1½   prk   rahkaa
1        dl   sokeria
2        tl    vaniljasokeria
3       dl    mansikoita palasina
7              liivatelehteä
1 ½    dl   mansikkamehua


Laita liivatelehdet likoomaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sokerit sekä rahka. Lisää vielä mansikan palat ja sekoita hyvin sekaisin. Laita mansikkamehu kattilaan ja lämmitä se, purista liivatelehdistä vesi pois ja lisää kuumaan nesteeseen. Lisää neste kermarahka seoksen joukkoon tasaisena nauhana. sekoita hyvin niin, että neste menee tasaisesti sekaisin. Kaada seos kakkupohjan päälle suojaa vuoka kelmulla ja laita kylmään jähmettymään. Hyydykekakku kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä.

Koristele kakku mansikoilla ja valkosuklaa rouheella.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti