Tervetuloa blogiini viihtymään

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Harmin, harmin, harmitus

Nyt kyllä harmittaa ihan vietävästi sillä minulla on bloggerissa kuvamuisti täysi. No mikäpä asiaan avuksi siinä riitti pohtimistä. en saa poistettua tarpeettomia kuvia kuvatiedostosta pois ja uutta tilaa saa vain maksamalla. eihän summa päätä huimaa, mutta kuitenkin en viitsisi ruveta makselemaan moisesta asiasta. onneksi veljeni vaimo osasi neuvoa, että tee kuva kansio johonkin maksuttomaan ohjelmaan ja löysimpä sitten jostakin blogista sellaisen kuin Flickr ohjelman jonne kuvien siirto onnistuu oikein näppärästi. Tarkoitus olisi sitten siirtää kuvat URL osoitteella blogiin. Tässä se sitten se harmitus tuleekin, nimittäin ei onnistu ei bloggeri ilmoittaa vain, että ei löydä osoitetta. Minulla olisi monta hyvää päivitystä odottamassa julkaisemista kun vaan saisi kuvat liitettyä niihin. Osaakohan kukaan neuvoa minua. Tai onko jokin muu hyvä sivusto joka olisi helppo ja selkeä. Miten te muut olette toimineet kyseisessä tilanteessa, luulisin ainakin useammalle käyneen samalla tavalla siis kuvamuistin tulleen täyteen.




2 kommenttia:

  1. Jossakin blogissa oli niin päin että vanhemmissa kuvissa oli URL osoite jossa kuvan voi käydä katsomassa... eli blogissa olleet kuvat siirretty kansioon katsottavaksi. Kuvat oli siirretty Photobucketiin ;) - Riitta -

    VastaaPoista
  2. Ehkä ne vanhat siis flicriin, ja uudert bloggeriin? Tuu joku päivä koneen kanssa niin taistellaan :)

    VastaaPoista