Elämää sitä se on

On taas tullut mietittyä elämää ja sen julmuutta. Onko se oikeasti niin, että jos menee noin yleisesti elämässä hyvin niin sitten pitää vaan olla niitä ikäviä asioitakin. Ihan varmasti kaikilla ihmisillä on vastoinkäymisiä ja kaikki ne ovat jokaiselle rankkoja ja juuri niin suuria kun se vaan itsestä tuntuu. Jollekkin vesisade voi olla suuri murhe ja suru ja pistää koko elämän sekaisin. Onhan olemassa se sanontakin, että ihmiselle annetaan niin paljon kun se jaksaa kantaa. Enpäs tuosta tiedä on se aika rankasti sanottu. Miksi jonkun tarvitsee kantaa enemmän kuin toisen vain sen takia, että on vahva ihminen. Totta on sekin että ikävät asiat ja suru vahvistaa ihmistä ja laittaa elämän arvot uuteen uskoon. Antaisin silti pois kaiken tämän tuskan ja rankkuuden jos vain voisin ja muistaisin silti arvostaa elämääni. Niin ja tosiaan sitä miettii näissä tilanteissa aina mitä kaikkea hyvää minulla on ja mikä elämässä on tärkeintä. Joskus vain tuntuu ettei jaksaisi millään tätä kaikkea. Täytyy varmaan valaista teitä lukioita miksi olen vaipunut miettimään näin synkkiä asioita, olen siis sairastellut jo elokuun alusta ja tilanne menee tasaisesti ylä-/alamäkeä ja huomisesta ei ole tietoa. Yksikään lääkäri ei ole vielä ratkaissut mikä minulla on vaikka olen jo yhden leikkauksenkin läpi käynyt. Tutkimuksia on tehty jos ja vaikka kuinka paljon, mutta ei vastausta ei vain löydy. Juu ja kyllä minä tiedän, että monella ihmisella on vakavempiakin ja pahempia sairauksia kuin minulla. Eikä tämä ole tas kuin tälläinen hetki jolloin kaikki vain kyllästyttää ja surettaa. Huomenna olen taas oma vahva itseni ja jaksan hymyillä ja tsempata itseä sekä muita. Minulla tosiaan on kaikki perusasiat kunnossa eli rakastava hyvä mies, ihanat lapset, työpaikka, kohtalainen toimeentulo, sukulaiset ja aivan ihanat ystävät. Ystävät ovatkin perheen ja suvun lisäksi se suuri voimavara jotka auttaa jaksamaan päivästä toiseen ja hetkestä hetkeen. Se mikä minut sai hetkellisesti murtumaan on se, että siskon mies sai eilen aivoinfarktin ja nyt eletään hetkessä miten hän selviää. Sen lisäksi veljeni kävi syyskuussa pienen leikkauksen läpi, pieni kummipoikamme sairastui toissa viikolla keuhkokuumeeseen ja veljen vaimoni mene torstaina käsileikkaukseen toistamiseen jo tänä vuonna. Tätä on elämä kaikkinensa ja aina me tipahdamme kuitenkin jaloillemme. Päivääkään en kuitenkaan antaisi pois sillä kaiken keskelle ja sekaan mahtuu myös niitä hyviäkin hetkia ja iloisia asioita kuten syntymäpäiviä, vaalivoittoja, lumisade, auringonpaiste, ystävän puhelu, kauniit sanat, hymy tai hellä halaus yms. Siis tätä kirjoittaessa alkoi jo tuntumaan siltä, että onhan se elämä kaikkinensa ihanaa ja nimenomaan sitä ARJEN ELÄMÄÄ minun omaa arjen elämää.




Edviina-enkeli ihana suojelusenkelimme