Tervetuloa blogiini viihtymään

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Gluteiniton Porkkanakakku

Tein myös porkkana kakun ja siinä yhdistelin useamman reseptin yhteen.

Pohja:
5    dl gluteenitonta jauhoa ( laitoin 3 dl sunnuntain gluteinittomia jauhoja ja 2 dl perunajauhoja)
2     tl  leivinjauhetta
5    dl  porkkanaraastetta
3    dl  sokeria
4         kananmunaa
1½ dl  öljyä

Kaikki aineet sekoitetaan ja kaadetaan voideltuun kakkuvuokaan. Halusin tästä matalan niin laitoin sellaiseen n. 40 cm kakkuvuokaan.  Paistetaan 175 astetta n.40-60 min.
Jäähdytetään. Kumotaan kakku tarjoilulautaselle.


Kuorrutukseen:
200 g  tuorejuustoa
2    dl  kermaa
1    dl tomusokeria tai maun mukaan
          vaniljaa

Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuusto sekä tomusokeri ja vanilja siivilän läpi. Levitä jäähtyneen pohjan päälle.







Gluteinittomat donitsit

Veljeni ja hänen vaimonsa oli viikon loppuna käymässä haminassa ja piipahtivat meilläkin. Mietin sitten, että mitäköhän leipois, kun on niin tylsää tyytyä jätskiin ja pannariin. Kolusin sitten nettiä mennen ja tullen, mut sit ne loksahti vaan kohillensa. Tein suolaseksi lihapiirakan, mut siintä unohtui ottaa kuva joten en nyt sit laita reseptiäkääm hyvää se kuitenkin oli. Gluteinittomat munkit hurmas kyl ihan mennen tullen kaikki ei olis uskonut että ne ei ole tavallisia. Reseptin löysin netistä tältä sivulta jätin vain tuon sitruunankuori raasteen pois. Nämä yllätti myös helppoudellaan. Makukaan ei ollut yhtään rasvanen. saatanpa huomenna tehdä donitsia myö vappu herkuksi vai tyytyisikö perinteisiin munkkeihin.  Ohje vielä tässä.


Ainekset:
- 8 dl Semper luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
- 1 ½ tl leivinjauhetta
- 2 dl sokeria
- 1 rkl kardemummaa
- ½ sitruunan mehu
- 2 kananmunaa
- 2 dl maitoa
- ½ dl öljyä

Kypsentämiseen:
öljyä

Koristeluun:
sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sitruunanmehu.
Vatkaa sähkövatkaimella munat ja maito ainesten joukkoon. Lisää rasva. Anna taikinan levätä hetki viileässä. Leivo donitsi rinkilöiksi.
Kypsennä kuumassa rasvassa kattilassa tai friteerauskeittimessä kullankeltaiseksi. Koristele.





perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kaalipiirakka

En ole koskaan ennen tehnyt kaalipiirakkaa, mutta nyt päätin kokeilla. Mieheni pitää tästä herkusta kovin enkä viitsisi aina äitiäni pyytää sitä hänelle tekemään. Joten opettelimpa tämänkin sitten. Itse en ole koskaan syönyt kaalipiirakkaa, mutta nyt päätin sitä maistaa. Yllätyinpä positiivisesti ja syönpä toisenkin kerran. Kaulimisessa tarvin miehen apua sillä käsi ei suostunut yhteistyöhön. Tästä ohjeesta tulee uunipellillinen.

Taikina;

Sekoitettu voitaikina:

450     g   voita
7 1/4  dl   jauhoja
1½     tl    leivinjauhetta
3       dl    vettä

Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita sekaisin. Nypi pehmeä voi jauho seokseen. Lopuksi lisää vesi, mutta älä vaivaa taikinaa. Anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin tunti tai jopa seuraavaan päivään. 

Täyte;

1      iso        kaali
1-2   isoa     sipulia
50    g          voita
2      tl          suolaa
½-1  dl         fariinisokeria

Pilko kaali pieneksi ja hauduta sitä kattilassa pitkään miedolla lämmöllä. Minä taisin haudutella noin 2 tuntia, koska talvi kaali on niin kovaa jo.  Lisää pilkottu sipuli siinä vaiheessa kun kaali on melkein kypsää. Lisää kaalin joukkoon vielä fariinisokeri ja suola. Sekoita hyvin sekaisin ja anna vielä hetken kiehua. Ota kaali pois liedeltä laita kansi päälle ja anna vetäytyä.

Ota taikina ja jaa se kahteen osaan ja kauli suorakaiteen muotoiseksi molemmat puolikkaat. Nosta ensimmäinen puolikas pellille ja laita kaalitäyte pohjan päälle. Jätä taikinasta reunoja senverran että voit kääntää ne täytteen päälle noin 1 cm verran. Kun täyte on levitetty ja reunat käännetty nosta toinen kaulittu taikina piirakan päälle ja taittele taikinaa reunat siististi piirakan alle. Jos reunaa on paljon siisti turhat pois ja käytä vaikka pieneen piirakkaan ne. Voitele piirakka joko kananmunalla tai voi sulalla. Paista uunin keskitasolla noin 30-40 minuuttia 200 asteessa.







Broileripasta

Täysjyväpastaa

Keitä paketin ohjeen mukaan.

Broileria (noin kaksi kourallista kypsää)
sipulia (½ )
suolaa (itse en laittanut yhtään)
kirsikkatomaattia  (noin kourallinen)
öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattuja tomaattia ja fetaa (apetit merkin pieni rasia)

Ruskista broileri tai käytä grillattua broileria. Laita myös sipuli samaan aikaan pannulle. Ruskista miedolla lämmöllä tilkassa öljyä. Öljyn voi liruttaa feta paketista. mausta mielesi mukaan, minä en käyttänyt mitään mausteita. Lisää kirsikkatomaatin puolikkaat pannulle ja fetajuusto rasian sisältö. Anna lämmitä. Huuhtele kypsä pasta ja kaada se broilerin joukkoon ja sekoita. Ja ruoka on valmista syötäväksi. Tämä meidän lasten yksi suosikki valmistuu noin 15 minutissa. Ohjeen mitat on vähän hankalat kun teen tämän aina ylijäämä grillatusta broilerista ja en muista ikinä määrää katsoa.





tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kevät

Viimeeksi kun kirjoittelin olin aloittanut juuri sairasloman ja vahvan lääkekuurin. Kuuria jatkuu vielä muutama päivä ja nukuttua on tullut aivan valtavasti. Mitään en ole uskaltanut kädellä tehdä ja siksipä päivitykset on jäänyt ja aikakin on välillä tosi pitkää. Maton tekele on edelleen kesken ja olisi niin ihana tehdä se valmiiksi, mutta ei, ei vielä.Leiponnutkaan en ole vissiin kahteen viikkoon ja ruuat on ollut hyvin simppeleitä ja muutaman kerran tosiaan ihan einestä.

Edellisessä postauksessa otsikkoon viitaten unohdin ihan kokonaan mainita, että mies ja kuopus makasivat viikon verran flunssan kourissa. Siis ainoastaan esikoinen on pysynyt terveenä tässä taloudessa. Lääkekuurin ajan minä aion ottaa ihan rauhallisesti, mutta viikonlopulla saa sitten jo terassit kyytiä samoin huvimaja.

Kevät on ollut niin ihana, kun ilmatkin on olluut melkoisen lämpöiset ja kauniit. Muutaman kerran on satanut oikein kunnolla, mutta sehän on vain vauhdittanut lumen sulamista. Kukkapenkit on rikkaruohottomia kiitos miehen joka on ne rakentanut kunnolla. Pihalla riittääkin kyllä kaikenlaista tekemistä oikein kunnolla, mutta se on vain kivaa. Eilen käytiin miehen kanssa hiukan ulkoilemassa ja katselemassa luontoa miltä se näyttää ja löytyykö mitään kuvattavaa ja löytyihän  sitä. Ihanaa kun voi edes jotakin päivitellä teille, ettei ihan unohtuisi nämä sivut. Viikonlopulla sitten hiukan jo varmaan ruoka ja leipomis päivityksiä ja varmaan pihakuvia lisää.

Luonto on kuvauksellinen, mutta melkoisen karu tähän aikaan vuodesta. Kaikki näyttää likaiselta. Ikävintä on katsella sitä roskan määrää mitä luontoon on heitelty. Merellä on muovipusseja lillumassa, rannat on tölkkejä, pulloja, paperia jne. täynnä. Harmittaa kun ihmiset ei välitä. Toivottavasti kaikki kantavat vastuunsa ja kerää roskia pois luonnossa liikkuessaan.



jäät on sulaneet merestä, mutta laiturit vielä ltyhjinä.


Tervasaaren siltä uusi ja vanha vierekkäin. Yksi venekin jo laiturissa.


Hanhia ruokailemassa Yrjösenpohjassa.


Aika kesyjä olivat.


Hanhi pariskunta.


Kaunista kaislikkoa.


Maisemia lintutornilta.


Silkkiuikku pariskunta.


Joiltakin rannoilta löytyi vielä luntakin.


Joutsen pariskunta.


On ne niin komeita.


Kaikki ei aina niin kaunista ja siistiä. Kivi ihan p....


Omalta pihalta löytyi myös kevään kukkaloistoa.


Ihanat värit.



Raparperin alutkin jo näkysällä.


Jänis tehnyt hiukan tuhoja, toivottavasti ei ole kuollut tämä puu.




torstai 19. huhtikuuta 2012

Sairastupa

Pientä hiljaiseloa täällä blogissa ollut tällä viikolla ja viikon ajan vielä voi tulla hyvin vähän näitä päivityksiä. Minulla on tenniskyynärpää ja olen aikas kovalla lääkekuurilla. Kolme kertaa päivässä on otettava tulehduskipu lääkettä ja sekös tekee olon aikas huteraksi. Aika menee etupäässä unten mailla. Kaikki kättä rasittava tekeminen on kiellettyä ja siksipä käsityöt ei edisty ollenkaan nyt. Leipominen samoin on ihan mahdotonta ja ei kyllä jaksa oikein kiinnostaakkaan. Ruoka kultuuri on ollut nyt tämän viikon osittain einesten varassa vaikka inhoan niitä enkä muutenkaan hyväksy, mutta onhan perheen syötäväkkin. Jonkin verran pakastimesta onneksi löytyy ruokaa ja samallahan tulee pakastinkin tyhjennettyä. Katsotaan missä vaiheessa alkaa jotakin uutta syntymään ja jaksamista löytymään. Onneksi voi aina kirjoitella kuulumisia muuten vaan, vaikka tällä hetkellä ne olisi korkeintaan unia kun muuten ei mitään tapahdu. Suunnittelen kovasti ulos kävelemään menoa ja kameran mukaan ottamista, saisi hiukan kevään heräämisestä kuvia. Luonto on juuri nyt niin karun kaunis ja meri ihana kaikkine myrkyineen ja lintuineen. Nyt kuitenkin aion hetkeksi mennä pienille unille jos sitten taas jaksaisi.







maanantai 16. huhtikuuta 2012

Viikonlopun "herkut"

Tänä viikonloppuna päätin ette leivo mitään vaan tarjolla on jotakin muuta "herkkua". Ruuista en mitää ohjeita nyt laita sillä meillä syötiin viikonloppuna ihan normisti. kuten perunaa ja jauhelihapihviä ja karjalanpaistia, makaronilaatikkoa ja porkkanamuhennosta. Siis ihan tavis ruokia joiden reseptit ei ole kovin vaikeita. Tai laittelen niitä sitten joskus myöhemmin. Lauantsaina meillä oli mansikkarahkaa jälkkärinä ja illaksikin sitä jäi makeaksi herkuksi. Ai niin ja lauantaina kun yksi kansanedustajistamme kävi paikkakunnallamme puhumassa jäi tilaisuudesta pullapitkoa jäljelle jotka minä sitten lupauduin ottamaan meille. Tein niistä samantien rikkaitaritareita ja veli tuli lasten kanssa meille kahvittelemaan ja ritareille.

Mansikkarahka;

2                purkkia kuohukermaa
2                purkkia rahkaa
1-1½  dl     sokeria
                  vaniljasokeria
                  mansikoita mielesi mukaan

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon rahka ja sokerit ja sekoita tasaiseksi. Lopuksi lisää pilkotut mansikat. Jos sinulla on tuoreita mansikoita ne on helppo leikata siivuiksi munanleikkurilla. Pakastemansikat kannattaa lisätähiukan kohmeisina.




Iltapalaksi tein sitten metsästäjän leipiä ja ooperaleipiä. Miehille metsästäjänleivät itsehän olen allerginen sienille joten en niitä siis voi syödä. Itselle valmistin ooperaleivän ja esikoinenkin halusi sitten myös sellaisen. Kuopus ei kotona ollut joten hänelle ei tarvinut tehdä kunpaakaan. Lapsuudessa äiti teki usen lauantai-illan iltapalaksi ooperaleipiä ja ne on herkullisia.

Opperaleipä;

1 annos

1   siivu täysjyväpaahtoleipää
1   jauhelihapihvi
1   paistettu kananmuna
     sipuli siivuja
     sinappia
     ketsuppia
     voita paistamiseen

Paista leipä sekä kananmuna paistinpannulla. Samaan aikaan lämmitä mikrossa jauhelihapihvi.  Laita paistetulle leivälle sinappia ja ketsuppia sekä sipuli siivuja jos et pidä raasta sipulista jätä ne pois. Seuraavaksi laita jauhelihapihvi ja viimeiseksi kananmuna.  Lisukkeeksi tomaattia ja kurkkua sekä salaatinlehtiä.  Minulla on aina pakastimessa omatekemiä lihapullia ja jauhelihapihvejä joka helpottaa kotoisten "pikaruokien" tekemistä.


Kuva ei ole paras mahdollinen koska on otettu ennen kuin on laitettu lautaselle lisukkeet.



Metsästäjänleipä;

1 annos

1    siivu täysjyväpaahtoleipää
1    jauhelihapihvi
      kermaistakanttarellimuhennosta
      voita paistamiseen

Kanttarellimuhennoksen olin tehnyt jo aikaisemmin ja siihen laitoin, voita pannulle, sipulia hienoksi silputtuna, kanttarellia ja kermaa. ensin kuullotin hetken sipulia ja sitten lisäsin kanttarellit ja annoin niiden paistua miedolla lämmöllä. Lopuksi lisäsin kerman ja maustoin suolalla. Leipää varten paistoin leivän pannulla ja lämmitin pihvin ja muhennoksen mikrossa. Ensin leipä, sitten pihvi ja päälle vielä runsaasti kanttarellimuhennosta.






Sunnuntai iltana syötiin ilta-palaksi vielä salaattia. Tein oikein ison salaattilautasen jossa oli savurulla, savukalkkunaa, hernettä, maissia, tomaattia, kurkkua, juustoa, persikkaa ja omenaa.




Tämmöisiä herkkuja meillä viikonloppuna tehtiin ja syötiin. 



Tässä rikkaatritarit tai ne mitä jäljelle jäi kahdesta pussillisesta pullaa.



Miehen sunnuntaisen eväsrasian sisältö.



lauantai 14. huhtikuuta 2012

Viikon varrelta

Onpas se viikko taas vierähtänyt nopeasti ja ollaan jo viikonlopussa. Johtuisikohan se siintä, että maanantai oli vielä pyhä vai siintä että torstaihin asti oli työt. Tiedä häntä sitten.

Pääsiäisenä vanhemmat oli lenkillä ja äitini kaatui ja pahasti kaatuikin ei edes omin avuin ylös päässyt. Silmäkulma oli auki ja silmälasit vinkkuralla, käsikipeä ja kylkiluihin sattui. Arvatkaahan vaan menikö lääkäriin, no ei tietenkään sanoi vaan et "ei nyt pyhinä viitsi ei ne kuitenkaan mitään tee menee sitten arkena jos siltä vielä tuntuu". No tuntuihan se siltä ja tiistaina sitten suostui lääkäriin menenmään kunhan ensin imuroi ja laittoi ruuan jne. No kuinkas ollakkaan olihan se ranne murtunut ja kipsattiin neljäksi viikoksi. Ei vieläkään tuo teräs mummo ymmärtänyt, että olisi sinne kannattanut mennä jo aikaisemminkin. Tällä viikolla äitini käsi kipsissa kurvailee autolla, keittää borskeittoa, pesee ikkunoita jne.. kun aika on niin pitkää ja tuntee itsensä turhautuneeksi. Tälläinen äiti meillä.

Itse olen jotenkin laiskanpuoleisesti siivoillut, hoitanut pyykkihuoltoa ja tehnyt käsitöitä. Flunssa vaihteeksi yrittää puskea päälle tai sitten on vaan todella kovat allergia oireet. Nuoriso on siirtynyt myös normaaliin koulun käyntiin koeviikkojen jälkeen.

Voitin toissaviikolla teatterilipun omaan paikalliseen teatteriimme. Eilen sitten olimme ystäväni ja äitini kanssa katsomassa Paperihattuja joka oli aivan ihastuttava esitys. Roolisuoritukset olivat huippu hyviä ja lisäksi olihan esityksessä mukana huikea Janne Ravi siis se mies joka esiintyy Mcdonaldsin mainoksessa millon luolamiehenä ja milloin minäkin siis euron hampurilainen. Janne Ravi on ihan huippu näyttelijä, ilmeikäs ja sujuva sanainen. Tosin kukaan näyttelijä ei jäänyt hänen varjoonsa. Paperihatut kertoo Veikko Lavin elämästä omalla tavallansa hiukan modernimmalla tavalla mutta hienosti. Veikko Lavin elämästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta ja hän asui kotikaupungissamme viimeiset 14 vuotta. Teatterissa pitäisi käydä useammin.

Nyt olisi aika varmaan alkaa puuhastella näitä koti hommia ja miettiä miten viikonlopun viettäisi.
Siis jonkinlaista siivoamista ja ruuanlaittoa tiedossa. Olisi ihana jos saisi jonkinlaisen inspiksen korttien tekoon sillä kohtahan jo tarvii äitienpäiväkortteja ja ainakin yksin 9v. kortti ja yksi aikuisen kortti tarvitaan. Karhulassa olisi huomenna markkinat jos sinne vaikka ehtisi käymään, katsotaan. Niin ja sitten toki mummoa ja vaaria pitää käydä tapaamassa ja mielellään veljen perhettäkin. Johan siinä olikin ohjelmaa kerrakseen.







Borssikeitto

Tiistaina äitini tuli meille mukanaan iso kattilallinen borssikeittoa. Oli jo jonkin aikaa ollut puhe, että hän tekee sitä lähiaikoina. Itse en ole koskaan kyseistä soppaa tehnyt, koska se ei kuulu minun suosikkeihin, mutta mieheni kyllä. Mies oli jo muutaman kerran kysellytkin, että koskakohan sitä keitetään. En tiedä miksi minä en siitä pidä täytyisi vaan opetella syömään ja helppo siintä on tehdä kasvisversio kun jättää vain lihapuolen pois ja lisää lihat sitten muille ruokailijoille sen jälkeen kun kasvisversion on ottanut erilleen. Tässä kuitenkin jonkinlainen ohje keitosta.

Borssikeitto, venäläinen punajuurieitto
2-3 keskikokoista punajuurta
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli
reilu lohko valkokaalia
öljyä kuullottamiseen
100 g pekonia
suolaa
2 laakerinlehteä
1 rkl kokonaisia maustepippureita
vettä
noin 0,5 dl viinietikkaa
(etikkapunajuurten lientä)
muutama nakki
smetanaa tarjoiluun

Ruskista pilkottu pekoni omassa rasvassaan. Siivilöi rasva pois esimerkiksi valuttamalla talouspaperin päällä.
Kuori kasvikset ja leikkaa ne suikaleiksi. Kuumenna öljyä isossa kattilassa ja kuullota kasvikset öljyssä. Lisää mukaan pekonipalat. Lisää vettä niin, että kaikki raaka-aineet peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori vaahto pois.
Kun vaahtoa ei enää synny, lisää pippurit, kuminat, laakerinlehti ja suolaa maun mukaan. Keitä borssia miedolla lämmöllä vähintään pari tuntia.
Pilko nakit siivuiksi ja ruskista ne öljyssä. Lisää nakit keittoon. Lisää viinietikkaa oikean happamuuden saamiseksi. Maistele keittoa. Lisää suolaa tarvittaessa.
Jos haluat tummemman väristä borssia, voit lisätä myös punajuurten säilöntälientä.
Tarjoa smetanan kanssa. Borssi maistuu parhaimmalta vasta seuraavana päivänä.
Vinkki: Valkokaalin asemesta voi käyttää hapankaalia. Tällöin ei tarvitse välttämättä lisätä viinietikkaa. Jos käytät hapankaalia, lisää se keittoon vasta kypsymisen loppupuolella.



soppa jo hieman jäähtyneenä tässä kuvassa joten rasva alkaa nousemaan pintaan.




tiistai 10. huhtikuuta 2012

II Pääsiäispäivän ruoka

Maanantaina meillä edelleen syötiin vähän pitemmän kaavan mukaan ja paljon. Tarjolla oli basilikakanaa, riisiä, pippurikastiketta, salaattia, tsatsikia, kasvispaistosta, halloumjuustoa ja paistettua ananasta.



Basilikamarinoitu broilerinfile

Ainekset12 annosta
2 rs (à 500 g)Kariniemen Kananpojan fileepihvejä
(marinoimaton)
1 1/3 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
3 - 4 rkl öljyä
Marinadi
3 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
4 rkl  Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 ruukku Pirkka basilikaa
Vadille
1 ruukku Pirkka jääsalaattia
basilikanlehtiä
Vaihe 1
Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Kuivaa fileet talouspaperilla ja ripottele molemmille puolille suolaa ja pippuria.
Vaihe 2
Kuumenna uuni 150 asteeseen. Kuumenna parilapannu. Voitele fileet ohuesti öljyllä ja pariloi kuumalla pannulla muutama minuutti kummaltakin puolelta niin, että fileet saavat pintaväriä.
Vaihe 3
Lado fileet uunivuokaan ja kypsennä 150 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes lihojen sisälämpötila on 70 astetta. Nosta vuoka uunista ja anna jäähtyä.
Vaihe 4
Sekoita marinadin ainekset. Hienonna joukkoon noin 1 dl basilikaa.
Vaihe 5
Leikkaa jäähtyneet fileet terävällä veitsellä poikkisyin noin 1/2 cm:n viipaleiksi. Nosta ne tarjoiluvadille hiukan limittäin fileen muotoon. Lusikoi marinadi viipaleille. Peitä vuoka ja nosta kylmään maustumaan 1 - 2 tunniksi. Koristele vati jääsalaatilla ja tuoreilla basilikanlehdillä
Itse lisäsin vielä broilerin päälle hallom-juustoa ja ananasta paistettuna.








maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäsipäivän ruoka

Eilen meillä oli ruokana porsaan ulkofilettä, kermaperunoita, valkosipulihunjaporkkanat, vihannespaistos, tomaattivuoka, salaatti ja tsatsikia. Maukasta oli ja tuli kai liikaa taas syötyä.








Tsatsiki;

2     dl      maustamatonta jogurttia
1-3           puristettua tai raastettua valkosipulinkynttä
1    rkl      sitruunanmehua
½     tl      suola, sokeria
1              kurkku raastettuna

Valuta jogurtti suodatinpussissa niin että herat lähtee pois. Kun jogurtti on valutettu sekoita kaikki aineet sekaisin ja anna maustua jääkaapissa jokusen tunnin mieluiten seuraavaan päivään.





Tomaattipaistos;

Tomaattia
Sipulia
Vuohenjuustoa
Juustoraastetta
Suolaa

Siivuta tomaatit siivuiksi, kuullota sipulit pannulla. Lado tomaatit, sipuli ja vuohenjuusto vuorotellen uunivuokaan. Mausta suolalla ja laita juustoraastetta paistoksen päälle. Paista 200 asteessa noin 20-30 min.






Pääsiäinen

Nyt ollaan jo toisen pääsiäispäivän illassa ja kohta on lähdettävä töihin. Pääsiäien on mennyt ohan huomaamatta koska yöt menee töissä ja päivät nukkuessa, alkuillan tunteja jää muutama jolloin voi tehdä jotakin muuta. Ruoka ollaan laitettu pääsiäistä ajatellen runsaasti ja herkullista. Vatsa killittääkin kaikesta hyvästä ruuasta ja joistakin herkuistakin etenkin pashasta. Juhannusruusu maton virkkuu on hyvällä mallilla ja valmistunee varmaan tämän viikon aikana kunhan ehdin aina edes hetken virkata. Läheisiä ei olla keretty nähdä kuin mummoa ja vaaria, kun ei vaan ole jaksanut lähteä mihinkään. Aina ne työviikot veronsa vaatii ja nyt on taas se taitekohta näissä öissä jolloin väsymys painaa kovin ja tekisi mieli mennä oman peiton alle nukkumaan. Tästä yöstä kun selviää niin edessä on enää kaksi yötä ja nehän menee sukkelaan. Seuraavaksi onkin sitten vappu jota odotellaan ja se minulla onkin vapaata. Meidän Minttu huomasi minun kude kassin ja innostui kaivelemaan sitä oikein kunnolla, taisi olla hänellä hiukan pääsiäismieltä tassuissa. Pitihän se sitten ikuistaa.





Pääsiäiskarkeille löysin varaston perältä tälläisen ihanan pupu kipposen.







lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lohisalaatti

Eilen meillä syötiin uunilohta, perunamuussia, maitokastiketta ja vihanneksia enkä niistä ottanut kuvia koska ajattelin niiden olevan niin tavallista ruokaa ettei ketään ne reseptit kiinnosta. Lohi oli kokonainen ja täytin sen tillillä, kevätsipulilla, suolalla ja sitruunanmehulla. Lohta kuitenkin jäi sen verran, että tein siintä salaatin täksipäiväksi.

pieni kerä jääsalaattia
lehtisalaattia
lohta (vaikea sanoa paljonko sitä oli)
3   kpl keitettyä kananmunaa
2   appelsiiniä
3   tomaattia
kevätsipulia nippu








Pasha

Pasha [ˈpɑshɑ] (ven. пасха) on rahkasta valmistettava ruokalaji. Se liittyy erityisesti Ortodoksien pääsiäisperinteeseen. Pasha tulee venäjän pääsiäistä tarkoittavasta sanasta, joka puolestaan on peräisin heprean sanasta pesah. Sh ei pasha-sanassa tarkoita š:ää vaan äännetään s-h.

Pashan alkuperäisenä ideana oli saada käytettyä paastonaikana käyttämättä jääneet maitotaloustuotteet. Pashan valmistuksessa keskeisinä ainesosina ovat rahkan lisäksi kerma, sokeri, kananmuna ja voi. Pashaseos maustetaan esimerkiksi sitruunan mehulla, mantelirouheella, sukaatilla (pieniä kuivahedelmäpaloja) ja rusinoilla.

Ortodoksisen perinteen mukaisesti pääsiäisajan juhlaan liittyvä pasha, kulitsa ja koristellut kananmunat voidaan viedä kirkkoon siunattavaksi.


Minun lapsuuden kodissa on jo vuosia ollut pääsiäisenä pashaa osittain kai sen vuoks, että lasten vaari on ortodoksi ja hänen lapsuuden kodissaan se on ollu ihan ehdoton herkku. Olen oppinut syömään pashaa kulitsan kanssa ja aikanaan äiti sitä aina leipoikin pääsiäiseksi. Nykyisin kuitenkin on siirrytty pitkopullaan. Siis emme syö pashaa koskaan sellaisenaan vaan perinteisesti kulitsan tai pullan päällä. Ohjeeni on erittäin vanha ja kulkenut suvussa minä olen allergikkona joutunut muuttamaan sen verran, että pähkinät yms. on pitänyt jättää pois ainoastaan rusinoita on lisukkeina. Siis jos joku haluaa niin voi itse lisätä ohjeeseen mieleisensä lisukkeet kuten ne mantellit ja pähkinät.


Ohje;

250   g    rahkaa
200   g    voita
2      dl    sokeria
1             keltuainen
2     dl     kuohukermaa
1-2  tl     vaniljasokeria
½           sitruunan mehu
2     rkl   rusinoita


Sulata rasva ja anna hiukan jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi.  Sekoita rasva rahkan joukkoon samoin sokeri. Lisää keltuainen. Lopuksi lisätään kerma ja mausteet ja sekoitetaan hyvin.

Jos sinulla on pasha muotti vuoraa se märällä sideharsolla. Jos ei ole varsinaista muottia voit käyttää siivilää tai esim. kasteltua saviruukkua. Pääasia on että astiassa on reikä mistä hera valuu pois. Muista laittaa muotti aina toiseen astiaan johon herat voivat valua. Laita pasha vuorattuun muottiin käännä sideharso tiukalle ja laita tarvittaessa paino päälle. Laita pasha jääkaappiin tekeytymään muutamaksi päiväksi ja muista välillä kaataa heroja astiasta pois. Valmista syötäväksi noin 3 päivässä.









Rahkapersikkapiirakka

Jo hyvin perinteiseksi on muodostunut tietyt leivonnaiset jotka aina on pääsiäispöydässä tarjolla rahkapersikkapiirakka on yksi niistä. Se millä ohjeella se minäkin vuonna tehdään voi vaihdella tänä vuonna oli tämän reseptin vuoro.


Pohja;

150   g    voita
1      dl    sokeria
1             kananmunaa
3,5   dl   vehnäjauhoja
1      tl    leivinjauhetta
 
Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi lisää kananmuna ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon älä kuitenkaan enää vatkaa kovasti. Laita taikina n. 28.30cm piirakkavuokaan ja taputtele pohja ja reunat peittoon.


Täyte;

n. 6  kpl   säilyke persikan puolikasta
200  g      rahkaa
2      dl     kuohukermaa
1      dl     sokeria
2      tl      vaniljasokeria
 
Pilko persikat kuutioiksi ja laita pohjan päälle. Sekoita loput aineet sekaisin ja lisää piirakkavuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskiosassa noin 40 min.


torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen asetelmia

Vaikka töissä olenkin koko pääsiäisen samoin kuin mieheni eikä ehdi kauheasti pääsiäis fiilistellä pitää aina jotakin pientä laittaa. Lapset ovat jo nuoria aikuisia ja ohi on se aika kun he halusivat kaiken maailman noidat ja tiput esille nyt saa äiti laitella ihan oman mielensä mukaan kaikkea. Ruohon laittaminen on yksi ihan ykkös pääsiäis juttua, mutta tiput niistä puuttuu tänä vuonna. Ajattelin että koko ruohot ei ehdi kasvaa riittävästi, kun unohdin ne laittaa ja viikko sitten ne laitettiin yhdessä ystävän kanssa. Nyt niitä on jo leikeltykkin pariin otteeseen ja liika pitkiltä näyttävät nytkin joutuu varmaan vielä kerran leikkaamaan. Kukat on aina tärkeitä ja ne on valittava juhlan mukaan. Tänä vuonna ostin valkoista kun siintä niin kovin värinä pidän. Olkkarissa on helmililjoja ja keittiössä perunanarsissi.