Tervetuloa blogiini viihtymään

torstai 3. toukokuuta 2012

Aika on mennyt kuin siivillä sillä siintä on kolme viikkoa aikaa, kun viimeksi olen ollut töissä ja tänään siis jo kohta on taas aika töihin lähteä. Ei sillä etteikö se olisi mukavaa. Jotenkin vain on ihan outo olo aloittaa työt, jostakin syystä en tahdo sitä oikein ymmärtää. Vähän ehkä jännittää se kuinka käsi kestää. Olenhan hiukan pihatöitä tehnyt sekä virkannutkin ja heti kipuilee. No näillä nytten mennään ja sillä siisti. Tämä valvonta onkin hiukan erikoinen kun minulla on kolme yötä ja sitten kaksi yötä vapaata jolloin maanantaina 7.5. meillä on tyhy päivä. Siiten menen takaisin tiistai iltana ja valvon kaksi yötä sitten onkin jo taas vapaat. Osa tästä kolmesta viikosta on mennyt pitkälti nukkuen kun lääkitys oli melkoisen vahva. Onneksi kuitenkin olen ehtinyt nauttia myös tästä kevään tulosta ja pihan puhkeamisesta kukkaan. Muutamat läheisten synttäritkin on tullut viimeaikoina vietettyä ja vappukin oli ja meni. Vappu tosiaan se oltiin miehen kanssa kaksi kotona, saunottiin ja sitten kateltiin telkkua ja mentiin nukkumaan ajoissa. Ai niin ja ekat tötterö jäätelötkin on tullut syötyä, maistuipas ne hyvälle. Tänään kävin hakemassa hyvältä ystävältä jaksamista elämään ja arkeen. On niin ihanaa ja tärkeää kun on ystävä jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Minulla niitä on onneksi useampi kuin yksi. Kiitos sinulle ystävistä parhain tästä päivästä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti