2-3 keskikokoista punajuurta
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli
reilu lohko valkokaalia
öljyä kuullottamiseen
100 g pekonia
suolaa
2 laakerinlehteä
1 rkl kokonaisia maustepippureita
vettä
noin 0,5 dl viinietikkaa
(etikkapunajuurten lientä)
muutama nakki
smetanaa tarjoiluun
Ruskista pilkottu pekoni omassa rasvassaan. Siivilöi rasva pois esimerkiksi valuttamalla talouspaperin päällä.
Kuori kasvikset ja leikkaa ne suikaleiksi. Kuumenna öljyä isossa kattilassa ja kuullota kasvikset öljyssä. Lisää mukaan pekonipalat. Lisää vettä niin, että kaikki raaka-aineet peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori vaahto pois.
Kun vaahtoa ei enää synny, lisää pippurit, kuminat, laakerinlehti ja suolaa maun mukaan. Keitä borssia miedolla lämmöllä vähintään pari tuntia.
Pilko nakit siivuiksi ja ruskista ne öljyssä. Lisää nakit keittoon. Lisää viinietikkaa oikean happamuuden saamiseksi. Maistele keittoa. Lisää suolaa tarvittaessa.
Jos haluat tummemman väristä borssia, voit lisätä myös punajuurten säilöntälientä.
Tarjoa smetanan kanssa. Borssi maistuu parhaimmalta vasta seuraavana päivänä.
Vinkki: Valkokaalin asemesta voi käyttää hapankaalia. Tällöin ei tarvitse välttämättä lisätä viinietikkaa. Jos käytät hapankaalia, lisää se keittoon vasta kypsymisen loppupuolella.
|
soppa jo hieman jäähtyneenä tässä kuvassa joten rasva alkaa nousemaan pintaan.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti