Tervetuloa blogiini viihtymään

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesä retki

Tiistaina päätettiin miehen kanssa lähteä kesäretkelle ja samalla poiketa siskolleni Pornaisiin kyläilemään. Aamusta auto kohti Porvoota siis ja nimenomaan Porvoon vanhaa kaupunkia joka on niin ihana paikka. Kävelyä mukulakivikaduilla ja nauttimista kauniista maisemista. Turisteja oli tässä ihanassa kesäkaupungissa meidän lisäksemme melkoisen paljon mutta onneksi ei liikaa. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ilma oli muutenkinihana. Pikku kauppoja kierreltiin ihan vaan mielenkiinnosta mitä niistä löytyisi ja olihan niissä vaikka mitä ihanaa. Minä hömppä mietin jo joitakin joululahjojakin. Ostoksemme ei olleet kovin suuret, mutta jotakin pientä aina löytyy. Kävimme myös ihanassa cafe Helmessä nautiskelemassa aamupäivä kahvit ja herkut, tai minähän otin tietenkin sitä teetä kuten yleensä aina. Kamerankin muistimme ottaa mukaan ja joitakin kuviakin tuli otettua.





Ihana pupu neiti




miehen valinta sämpylä ja mustikkajuustokakku sekä kahvia


Minun valintani fetapiiras ja minttusuklaakakku



Olisikohan tämä ylioppilas Larvanto





Kotimatkalla liikkuvasta autosta Ahvenkoskensillalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti